Se tavallinen siivousduuni mun silmin

Metalliputkiloista koostuva viidakko kiiltää edessäni, tunnen hetkellisesti läsnäoloa ja olen varma. Siellä on jotakin punasinistä. Irrottamatta katsettani kankaisten myttyjen täyttämistä rullakoista kurotan käteni kohti metallista oven kahvaa, jotta voin piiloutua sieltä pölähtävään pölypilveen. Tämä taikuri osaa illuusioita, joille punasiniset hiippailijat ovat allergisia. Niiden pukuhuoneen ovessa lukee ei vahvoja hajusteita, onneksi märät matot haisevat!

Tartun moderniin pölynmetsästäjän arsenaaliin ja siristän silmiäni kohti metalliviidakkoa. Kuulen rullien jyrinää ja mietin kuinka se taas muuttuu. Voisin vannoa äkkiä olevani Harry Potterissa, jossa portaat vaihtavat paikkaa. Täällä metalliviidakossa rullakot vaihtavat paikkaa. Otan valkoisen elektroniikan käsiini ja varmistan ääniaallot kohdilleen kello kuuteen, jotta metsästysmovet eivät missään nimessä ole offilla. Hiivin hiljaa kumimatolle, jalka ylös, veto oikea, veto vasen.... ja siitä tulee langanpätkien ja kangaspalasten kannalta erittäin surullinen tarinan loppu. Yksikään ei säästynyt.

Tovi myöhemmin vainuan, että mustia säkkejä pursuilee kaapista, josta suojapölypilveni hiippareita vastaan pölähti niin iloisesti. Mahani myös valittelee saaliini syömäkelvottomuutta, joten suuntaan iloisesti twistaten kohti muuttuvaa labyrinttia päästäkseni pilkkomaan vihreää pilkkuhedelmää aamupuuron sekaan. Lentävät valkotakkiset kuitenkin sekoittavat reittivalintaani. Tänään ne lentävät poikkeuksellisen alhaalla - ilmassa tosiaan on matalapainetta - ampaistessaan höyrykäytävästä kohti kattoa. Huomaan metallisessa labyrintissa suoran käytävän kaapilleni ja saankin salaa olla onnellinen, ettei mukanani ole hyökkäysvaunua, koska se olisi aivan liian valtava mahtuakseen tästä välistä. Vilkaisen lentäviä valkotakkeja pikaisesti, ne eivät huomanneet minua. Samoin hiipparit selkäni takana ovat rauhallisia, joten jatkan rentoa twistaamista kohti vainuamiani säkkejä. Luikahdan koppiin ja tartun säkkeihin. Nyt ne pitää saada valkotakkisten ohi... ja sitten level 2. Tänä aamuna olikin jääkausi. Vipunosto sivulle, kuntosaliohjaaja pääni sisällä ohjeistaa ajattelemaan liikettä olkanivelessä, deltoideus tekee sivuosallaan työn, kyynärpäässä pieni kulma ja tänään painava säkki vasempaan käteen, ettei lihastasapaino järky. Ei, älä laita polvia lukkoon kävellessä, muista käyttää pakaroita. Selkä suorana, niin pääset lipumaan huomaamatta valkotakkisten ohi jääkaudelle. Siellä tarvitaan fyysistä kuntoa. Vielä kaksi menee, jaksaa, jaksaa!

Jääkaudella käyminen onneksi riittää. Ruokkii säkkimonsterin, joka nostaa leuan auki, kun sitä kutittaa poskesta pienestä mustasta nappulasta. Vetäisen dinosauruksen hännästä päästäkseni seuraavalle levelille. Tässä kohtaa nauran ohi mennen lentäville valkotakkisille ihan vain siksi, etteivät ne voi minulle mitään.

Level kaksi. Labyrinttiralli. Huokaan onnesta, koska lentäviä valkotakkisia ei enää näy saan kääntää kaasua ja rundata labyrintissa parhaan kykyni mukaan. Laskurini huutaa minulle jo kymmenettä kilometriä tälle päivälle, mutta se ei jarruta askellustani yhtään. Päin vastoin täysiä suoralle ja kääntö kurvissa ympäri. Jalkani pysyvät heikosti maassa tähän aikaan päivästä, tavoitteena olla sadasosasekuntti nopeampi kuin eilen.

Level kolme. Levähtänyt hiekkaranta, se pitää harjata säkkiin ja kantaa säkkimonsterille. Pistän hippulat vinkumaan ja mieleeni tulee taetterin Emma muumeista. Pölyä kohoaa suurten jytisevien pöttöpäiden eteen, joiden silmät pyörivät päässä. Se on minulle ikuinen arvoitus, kuinka niiden mustuaisista voi levitä lattialle kokonainen hiekkaranta. Punapaitaiset pojat työntelevät pöytiä edestakaisin ja koittavat pysyä poissa tieltäni. I juuust loove my life.

Ja kotiin keijupölyssä. Pidempi jääkausi taso, mutta onneksi olen hyvä harjaamaan hiekkarantaa säkkiin ja sain tarpeeksi bonuksia toppavaatteisiin.

***************************************************

Tänään kahvi huoneessa, kun oli suoriutunut levelistä kaksi.

"Kuinkas pitkä pesti sulla onkaan täällä meillä?"

Öh, joko pelästytin tai sitten pelastin maanantain. Oli mulla labyrinttirallissa sentään Uptown Funky soimassa. Mutta mitä väliä. Mä olen edelleen niin onnellinen eilisestä!! Siinä kiteyty niin paljon kovaa työtä viimeisten vuosien varrelta, että mulla on jo nyt vuoren vallottaja olo, vaikka olen oikeasti vasta rinteessä. Joko mun vuoren huippu on loppumaton tai mulla on vuoristo...

FAFKuntosaliohjaajan käytännön kokeet läpi. JES. Ja muistin heti kiittää ihmistä, joka mut tälle alalle veti ja inspiroi. Vielä kymmenen vuoden jälkeen ja siitä onnittelusta se riemu totaallisesti vasta repeskin. Teoriaa pitää tosin vielä odotella. Kaipa se sieltä kohta tulee :D. Minä siivoan ja kirjotan gradua sillä aikaa ja vaan rakastan elämääni.